Graffiti-innostukseni on peräisin vaihtoajoilta Pariisissa. Pariisi muutti suhtautumiseni graffiteihin. Niitä ei voinut olla huomaamatta, koska niitä oli niin paljon, ja erityisen paljon oli niitä pieniä rumia suttuja, tägejä, joita erityisesti ennen inhosin. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin törmätä jatkuvasti samoihin tägeihin. Muistin pitkään vain yhden niistä: KREVET. Innostuin googlaamaan, ja katso, sen on huomannut moni muukin. (Samalla kuvia selatessa muistui mieleen muitakin tuttuja, kuten AFK ja Cony...) Kyse on siis tästä:
http://statigr.am/p/305007451191174059_228331591
http://statigr.am/p/233760356034475308_42885060
http://statigr.am/p/192439387858058663_13046198
Mitä siitä sitten? Kirjoitin jo äskeiseen postaukseen siitä, miten tägi on merkki, jonka huomaan vaikkei minun tietyllä tapaa pitäisi - mutta sitten aloin miettiä uudelleen: jos huomaan sen, niin silloin se ehkä on merkki juuri minulle. Tägi ei esitä mitään, se on vain merkki piirtäjänsä jo päättyneestä läsnäolosta. Tuttu tägi tekee tietoiseksi omasta läsnäolosta samalla paikalla, tägit piirtävät reittejä kaupunkiin, minun ja piirtäjän reittejä, jotka ovatkin sama asia. Tägääjä on näkymätön, mutta samalla näkyvämpi kuin muut, varsin näkyvät ihmiset, joiden kanssa reittini ehkä yhtenevät joka päivä, tarkemminkin kuin tägin piirtäjän kanssa. Samalla omankin reitin näkymättömyys, oma näkymättömyyteni kaupungissa paljastuu. Ohikulkijoita ei tunnista enää uudelleen. KREVETin piirtäjästä (piirtäjistä, todennäköisesti) piirtyy omituinen tuttu, hän oli täällä ja täällä ja täälläkin hän oli niin kuin minäkin. Piirtäjää ei silti tavoita, sillä hänkin on vain joku ohikulkija. Hitto.
Mikä KREVET edes on? Onko se jengitunnus, porukka, yksittäinen henkilö? Voisiko minusta tulla KREVET? Niinkö se toimii? Että vain kirjoitan sen Ilokiven vessan seinään ja KREVET olikin siellä?
Tägien rumuuskin on kiinnostavaa... Matkailumainosten Pariisi muistelee edelleen kaiholla 50-luvun monokulttuuria, mutta turisti yllättyy jos eksyy keskusta-alueelta. Ja joskus ei tarvitse lähteä niinkään kauas:
Kuvan talo nimittäin sijaitsee varsin komealla paikalla...
Huhtikussa 2008 graffiti ei näemmä vielä ollut paikallaan, mutta 2011 ja vielä viime maaliskuussakin jokainen Notre Damella vieraileva saattoi ihailla myös sitä, jos vain vähääkään nosti katsettaan. Ehkä Pariisissa ja graffiteissa kiehtoo juuri se virallisen, kliseisen Pariisi-kuvan ja todellisuuden välinen ero. Ei silti, kaipa turismistrategioissakin on vähitellen alettu ymmärtää, että graffitinen todellisuus on paljon kiinnostavampi.
Tämä on, hmm, itse asiassa vuoden 2008 keväältä, kotini läheltä. En tiedä, mitä se on merkinnyt maalaajalleen, mutta suomalaiselle, hankalan elämän taakseen jättäneelle vaihtarille sen merkitys oli varsin selvä.
Nämä seuraavat kuvat ovat vuodelta 2011. Pääsin käymään Pariisissa ja kytenyt halu ottaa kuvia graffiteista pääsi roihuamaan. Tai eivät ne graffitit yksinään. Halusin kuvata, millaisissa paikoissa niitä on, ja millaisten rakennusten pinnalla. Siinä on jotain... Äh. En sano mitään. Näytän vaan.
Gare de l'Estin ratapihalta.
(Kohtaus Améliessa, jossa mies kaasuttaa pois polkumopollaan ja Amélie löytää sen pudottaman valokuvakansion (vai miten se meni...), on muuten kuvattu tässä.)
Näin iso kuva ei oikein sovi sivun asetteluihin, mutta ei välitetä siitä.
Minusta tuntuu, että palaan tähän aiheeseen vielä kolmannenkin kerran...
Kommentit